Siirry sisältöön

Luottokortit ja loma-asunnon osto Espanjasta – Miksi oikean kortin valinta on tärkeää kiinteistökaupoissa?

Jokaisen ihmisen elämässä asunnon osto ulkomailta on varmasti jännittävä asia – onhan kyseessä monimutkainen prosessi ja usein siihen liittyy myös erilaisia tunteita. Espanja on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan suomalaisten lomakohteena, mutta samalla myös maana jonne muutetaan talveksi, tai jopa pysyvästi.

Suomalaisten kiinnostus espanjalaisten loma-asuntojen tai sijoitusasuntojen hankintaan onkin kasvanut niin suureksi, että aiheesta kannattaa kirjoittaa jo blogitekstikin. Ennen hakattiin halkoja hyttysten keskellä metsässä mökillä, mutta nykyisin suunta on aurinkoon ja lämpöön, etenkin talvisin. Myös espanjalainen ruoka tuntuu olevan suuremmassa suosiossa kuin lihapullat ja perunamuusi. TV:tä katsoessakaan ei voi välttyä huomaamasta, että Espanjaan muutto on jo jonkinlainen trendi. Eräs asia, jota ei usein tule ajatelleeksi kun puhutaan asunnon hankkimisesta Espanjasta, on maksuvälineiden valinta.

Luottokorttien rooli asuntokaupoissa ei aina välttämättä ole kovin suuri, mutta sellaisiakin tilanteita on, joissa kuluja tulee maksettua luottokortin avulla, ja silloin oikeanlaisen luottokortin valinta on erittäin tärkeä asia ja voi säästää selvää rahaa.

Oikeanlainen luottokortti voi tuoda merkittäviä säästöjä ja helpottaa arkea Espanjassa, joko asunnonostoprosessin aikana tai hoitaessasi myöhemmin asuntoon liittyviä kuluja.

Tässä artikkelissa käsittelemme tarkemmin, miksi luottokortin valinnalla on niin suuri merkitys Espanjassa asunnon osto- ja omistusprosessissa, ja kerromme myös, miten suomalaisesta näkökulmasta on järkevintä hyödyntää luottokorttivertailusivustoja itselleen sopivimman kortin löytämiseksi joko ulkomailla asumista tai sijoittamista varten.

Miksi luottokortin valinnalla on merkitystä asunnon ostajille Espanjassa?

Kun ostat asunnon Espanjasta, liittyy siihen useita taloudellisia siirtoja, kuten esimerkiksi ennakkomaksut, vakuusmaksut, lakimieskulut ja asunnon ylläpitokulut. Näitä kuluja on mahdoton välttää. Vaikka pankkisiirto onkin yleisin tapa suorittaa kyseisen tyyppisiä maksuja, voi luottokortti olla hyvinkin kätevä muissa vastaavissa asuntokauppaan liittyvissä maksuissa.

Tällaisia maksuja voivat olla esimerkiksi:

  • Lennot ja hotellit: Espanjasta ei suomalaisen kannata asuntoa tai taloa ostaa katsomatta kohteita ensin tarkasti läpi, joten luottokortti on erittäin turvallinen ja kätevä tapa lentojen varaamiseen, majoituksen hankkimiseen sekä auton vuokraamiseen. Myöskään alennuskoodien käyttöä rahan säästämiseen lentojen ja hotellien varaamisessa ei kannata unohtaa tai väheksyä.
  • Monet pienemmät maksut: Sen jälkeen kun olet ostanut asunnon, et pääse maksuista ja kuluista eroon, vaan luvassa on esimerkiksi vakuutuksiin, remontteihin, huonekaluihin ja kuukausittaisiin ylläpitokuluihin liittyviä maksuja, unohtamatta vaikkapa tarvetta uusiin renkaisiin. Tällaisissa tapauksissa luottokortin käyttäminen tarjoaa hyvinkin paljon joustavuutta ja turvaa.
  • Lisäedut ja käyttöoikeudet: Usein luottokorttien mukana tarjotaan erilaisia etuja, kuten matkavakuutuksia, pääsyjä lounge-tiloihin lentokentillä, sekä muita bonuksia jotka liittyvät matkustamiseen. Näitä kaikkia voi hyödyntää Espanjaan suuntautuvilla matkoilla.

Luottokorttien tärkeimmät ulkomaankäyttöön liittyvät ominaisuudet

Erityisesti Espanjasta asuntoa ostettaessa kannattaa luottokorttien vertailussa ottaa seuraavat seikat ja ominaisuudet huomioon. Nämä asiat ovat tärkeitä, kun etsit juuri sinulle parasta ja sopivinta luottokorttia ulkomaisiin kiinteistökauppoihin liittyen:

Valuuttamaksut ja valuutan muunnoskustannukset

Suomalaista luottokorttia Espanjassa käytettäessä ostokset maksetaan yleensä euroissa, joten valuutanvaihtomaksuja ei tule. Kuitenkin vaikkapa huonekaluja netistä tilatessa tai joitain verkkokauppoja käyttäessä on mahdollista että laskutus tapahtuu muussa valuutassa. Silloin on tärkeää että valitsemallasi luottokortilla ei ole liian suuria valuutanmuunnoskustannuksia. Joskus tällaiset lisäkustannukset voivat tarkoittaa jopa 2-3 % lisäkuluja maksutapahtumiin.

Käteisnostojen kustannukset

Luottokortin käyttäminen on yleensä kätevää, mutta Espanjan päässä voi tulla silloin tällöin vastaan tilanteita joissa tarvitset käteistä. Esimerkiksi pienten palvelujen maksaminen tapahtuu usein käteisellä, ja espanjalaiset ovat muutenkin huomattavasti tottuneempia käteisen käyttöön kuin suomalaiset. Samaa trendiä käteisen käytön lopettamiseen ei Espanjasta löydy, kuin mitä Suomessa tällä hetkellä tunnutaan puuhastelevan.

Käteisen nostaminen on joskus melko kallista ja monilla korteilla on merkittäviäkin nostokustannuksia. Valitse siis luottokorttisi siten, että käteisnostoista veloitettavat maksut ovat pienet, eikä korkeita korkoja kortin käyttöön liity.

Matkavakuutukset ja ostoturva

Isompia hankintoja tehtäessä, joita voivat olla vaikkapa remonttityöt tai huonekalut, on erittäin tärkeää että luottokorttisi tarjoaa jonkinlaisen ostoturvan. Usein luottokorteilla onkin automaattisesti toimiva ostoturva, joka kattaa vahingot ja varkaustapauksetkin jonkin aikaa ostotapahtuman jälkeen. Myös matkavakuutus on todella tärkeä asia, kun lennät Espanjan suuntaan asuntokauppoja hoitamaan. Varmista siis, että luottokortillasi on kattava matkavakuutus, joka suojaa erilaisilta vastoinkäymisiltä, kuten matkatavaroiden häviämisen, sairastumisen, tai jopa matkan peruuntumisen kokonaan.

Kortin luotto-ominaisuudet ja maksuaikataulu

Kannattaa myös huomioida korttia valitessa, että se tarjoaa riittävän pitkän maksuvapaan ajan, sekä lukea tarkasti pienet präntit luoton käytön ehdoista. Asuntokauppaan voi joskus liittyä odottamattomia lisäkustannuksia, jolloin oikeanlaisen luottokortin avulla voi saada lisäaikaa maksujen järjestämiseen. Hyvän kortin avulla voi maksaa suuria hankintoja pienemmissä osissa, joskus jopa ilman korkoa, tai ainakin alhaisilla kuluilla.

Kiinteistökauppojen parhaat luottokortit ulkomailla

Luottokortteja vertaillessa on järkevää tutkiskella niiden tarjoamia lisäetuja, kuten esimerkiksi ostoihin liittyviä etuja, matkavakuutuksia, sekä valuutanvaihtokustannuksia.

Seuraavanlaisia korttityyppejä suositellaan usein tapauksissa, joissa on tarkoitus ostaa asunto Espanjasta:

1. Premium-luottokortit sekä matkaluottokortit

Useimmat premium-luottokortit kuten esimerkiksi American Express Platinum tai Diners Club tarjoavat paljon erilaisia matkustamiseen liittyviä etuja ja mukavuuksia, kuten ilmaisen pääsyn lounge-tiloihin, kattavan matkavakuutuksen sekä ilmaiset käteisnostot ulkomailla ollessa. Tällaiset kortit ovatkin erityisen hyödyllisiä niille, jotka matkustavat usein esimerkiksi Espanjan suuntaan asuntokauppoja hoitamaan.

2. Perinteiset luottokortit, joissa ei ole ulkomaanmaksuja

Perinteisistä korteista esimerkiksi Mastercard Gold ja Visa Premium tarjoavat melko alhaisia tai joskus jopa olemattomia valuutanmuunnoskuluja sekä käteisnostomaksuja. Nämä kortit ovatkin sen takia erittäin käteviä jokapäiväisissä maksutapahtumissa, jos olet ostamassa palveluita tai tuotteita muissa valuutoissa kuin euroissa.

3. Luotollisten maksujärjestelmien kätevä käyttö

Joissain tapauksissa luottokorttien avulla voi saada joustavia maksuaikatauluja, mikä on usein hyödyllistä lakimieskulujen tai remonttiin liittyvien kulujen kaltaisten kertakustannusten jakamisessa pienempiin osiin. Esimerkiksi Aktian tai Nordean luottokorteissa on kohtuullisiä luottoehtoja, jotka voivat olla silloin todella hyödyllisiä kuin kaipaat isojen maksujen jakamista pienempiin osiin usean kuukauden ajalle.

Mitä muuta tulisi ottaa huomioon maksuvälineisiin liittyen?

Vaikka luottokortit ovatkin hyvä väline moniin asuntokaupan kuluihin liittyen, kannattaa silti harkita myös muita maksutapoja. Suurissa asuntokauppamaksuissa kannattaa käyttää SEPA-pankkisiirtoja, jotka ovat tehokkaita ja edullisia suurten maksujen tapauksessa, mihin asuntokauppamaksut tietysti kuuluvat. Ne tarjoavat erittäin vakaan ja turvallisen tavan siirtää suuriakin summia ilman merkittäviä lisäkuluja.

Loma-asunnon osto Espanjasta on suuri taloudellinen askel, ja oikean luottokortin valinta voi olla ratkaiseva tekijä ostoprosessin sujuvuudessa. Kiinteistökaupoissa usein tarvitaan suuria summia rahaa, ja luottokortit voivat tarjota kätevämmän ja nopeamman tavan maksaa osia kauppahinnasta, erityisesti pienemmistä lisäkustannuksista, kuten varainsiirtoverosta tai asunnon kunnossapidosta. Oikean luottokortin valinnassa on kuitenkin otettava huomioon useita tekijöitä, kuten luottokortin maksuehdot, korkotaso ja mahdolliset ulkomaille liittyvät lisämaksut.

Espanjassa asunnon oston yhteydessä luottokortin tarjoamat edut voivat myös auttaa hallitsemaan talouden kokonaisuutta ja jakamaan suurempia maksuja pienempiin eriin. Korttien vertailu on tärkeää, jotta löydät parhaan ratkaisun, joka tarjoaa edullisimmat korot ja joustavimmat maksuehdot. Samlalan.net ja Samlelån.org tarjoavat hyödyllistä tietoa luottokorttien ja lainojen yhdistämisestä, mikä voi auttaa sinua saamaan paremman kokonaiskuvan rahoituksesta.

Jos etsit luottokortteja, jotka tarjoavat erinomaisia etuja erityisesti ulkomaille tehdyissä ostoksissa, kannattaa tutustua Lånpenge.io ja Refinansiering.capital -palveluihin, jotka vertailevat korttien tarjoamia etuja ja ehtoja. Lisäksi Lån.com.se ja Privatlån.co voivat tarjota vaihtoehtoja, jotka helpottavat suurten ostosten tekemistä ja varmistavat, että et maksa liikaa koroista tai kuluista. Ruotsin markkinoilta Samlingslån, Ta-lån.se ja Låna-pengar.org tarjoavat hyviä vinkkejä siihen, miten luottokortti voi tukea Espanjassa asunnon ostoprosessia ja auttaa hallitsemaan taloudellisia sitoumuksia.

Yhteenveto

Suomalaisen ostaessa asuntoa Espanjan auringon alta, on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota muiden rahoitusasioiden lisäksi myös luottokorttivalintaan. Oikeanlaisen kortin avulla voi säästää reilusti rahaa ja saada lisäturvaa sekä asuntoon että matkustamiseen liittyviin kuluihin. Kannattaakin aina vertailla erilaisia luottokortteja niiden kulujen, ominaisuuksien ja kaikenlaisten etujen osalta, löytääksesi parhaan mahdollisen työkalun asunnon ostamisen ja omistamisen tueksi Espanjassa.